84: Testissä sooloroolipelaaminen

 Kiinnostuin jollain tasolla sooloroolipeleistä melko pian roolipelaamiseen uudella sykkeellä kilahtamiseni (syksy 2022 never forget) myötä. Ironsworn oli porttini niin yhteistoiminnalliseen pelaamiseen kuin soolopelaamiseenkin.


Ajattelin kuitenkin pitkään, etten ole sooloroolipelaaja. Että se yhteisöllisyys ja yhteinen tarinan luominen on minulle niin keskeinen osa roolipelaamistani. Että miten minä tekisin tätä samaa itsekseni pöydän ääressä. Tuumin myös, että sooloroolipelien mekanismeille on minulle käyttöä vain sovellettuina yhteistoiminnalliseen pelaamiseen.


***


Keskeisenä syynä mieleni avautumiseen soolopelaamiseen on ollut lautapelit. Erityisesti se, kuinka viime vuodenvaihteessa hoksasin pitäväni yhteistoiminnallisista lautapeleistä. Kun niitä tuli hommattua ja niissä useammassa oli säännöt soolopelaamiseen, niin kokeilin lautapelejä soolona. Ei tuntunut lainkaan hölmömmältä, vaan suorastaan kivalta. Viimeisenä naulana tähän arkkuun toimi Agemonia, jota on ollut kiva lätkyttää itsekseenkin (tai jopa nimenomaan itsekseen).


Näiden lautapelisoolojen kautta hoksasin soolopelaamisen useita hyviä puolia, kuten sen, ettei niiden kohdalla tarvitse käydä kalenterijumppaa ja pelata voi juuri silloin, kun se kutsuu. Pelaaminen onnistuu kotona ja sitä voi todellakin tehdä omaan tahtiin ja omalla tavalla. Peli myös tuntuu immersoivan enemmän, kun ei ole reaalimaailman sosiaalista kohinaa ympärillä.


Ja niin se sitten putkahti päähäni – minähän voisin kokeilla roolipelejäkin soolona!


Keskeisenä tekijänä tälle käänteelle oli se, kuinka tajusin omaavani monenlaisia kiinnostavia kortteja soolopelaamisenkin tueksi. Ja kuinka tykkään korttitäkypohjaisesta improsta. Että miksipä en siis tosiaankin kokeilisi moista soolona!


***


Näin tuli nyt tehtyä.


Päädyin ottamaan testiin tarinamoottoriksi Radiance Adventure Enginen. Olin kokonaan unohtanut, kuinka siinäkin on valmis runko pidemmälle tarinalle, kampanjalle. Päätin siis aloittaa sen ensimmäisestä näytöksestä.


Pelimaailmaksi päätin ottaa fantasiamaailma Gloranthan, tietysti. Ja koska Radiance on suunniteltu pelattavaksi itse valituilla säännöillä, niin sellaiseksi otin yhtälailla jokseenkin itsestään selvästi Twist and Turnin pohjalta laatimani omat Glorantha-säännöt sekä -kortit.


Päätin hahmoni olevan klaanilaisnuorukainen, joka on osallistunut peluuttamani kertapelin seikkailuun. Näin hahmolleni määräytyi kotiseutu. Hahmonluonnin apuna käytin riimumerkkien arvontaa sekä syvensin hahmoani mm. The Ultimate Camp Fire Deckin ja Magic: The Gatheringin Oracle Deckin avulla.


Näin hahmokseni muodostui Dagastan, tietäjäjumalan oppilas. Levoton (Liikkeen riimu) ja tiedonjanoinen (Totuuden riimu). Hänen suurin mokansa oli tähän mennessä ollut se, kuinka hän oli sankarimatkalla ottanut väärää inspiraatiota Tulesta.


***


Radiancessa homma toimii niin, että siinä määritellään seikkailun lähtökohdat story-kortin avulla. Tämän kerran pelin pääjuoneksi muodostui se, kuinka Dagastanin majatalonpitäjä-setä pyysi selvittämään, miksi yhteisten sukulaisten maatilalta ei enää tule ruokatoimituksia. Jotain täytyy olla vialla!


Tämä tulisi olemaan, jos samaa kampanjaa jatkaisin, vain ensimmäinen näytös pidemmästä kampanjasta, jonka hahmotelmaksi arvoin ja kehittelin jotain sellaista, että hahmolleni aukeaa mahdollisuus saada suurta voimaa tai asemaa.


Tämän kerran seikkailu vaatisi Radiancen sääntöjen mukaan sitä, että hahmoni tulisi selvittää kolme osatehtävää, joita määrittelisi path-kortit. Ensimmäinen path-kortti asetti haasteeksi katutietouden käytön.


Näiden yksittäisten osatehtävien ratkeaminen selviäisi varsinaisten roolipelisääntöjen tulosten ja Radiancen tulostaulukon perusteella. Osa tätä mekaniikkaa on Radiancen oma Intitiative, aloite. Jos on aloite päällä, niin osatehtävä voi ratketa, mutta jos ei, niin ongelmat pahentuvat helpommin. Radiancen tulostaulukko olettaa pelin sääntöjen tarjoavan kolmenlaisia tulosvaihtoehtoja: onnistuminen, osittainen ja epäonnistuminen.


***


Yhtä kaikki, sain ensimmäisen osatehtävän ratkaistua kerralla – mutta hinnalla.


Seuraava osatehtävä osoittautui vaikeaksi ja todella monivaiheiseksi. Se alkoi petturuudella, mutta kun hahmoni menetti aloitteen ja vedoissa ei muutoinkaan ollut onni myötä, niin hahmoni ajautui osatehtävästä toiseen ja sai Radiancen tuomia komplikaatioita moneen kertaan. Osasyynä tämän osatehtävän monimutkaistumiseen oli se, etten muistanut Radiancessa olevan mahdollista erikseen yrittää parantaa aloitetta. Sillä on pelissä suuri merkitys ja toisaalta aloitteen parantamisyritykset olisivat todennäköisesti tuottaneet kiinnostavaa lisää tarinaan.


Mutta kun serkkupojan petoksesta seurasi muun muuassa todellisuuksien välisen rajan repeytyminen ja toisenlainen väijytys toisella puolella, päättelin hahmoni saaneen kunnolla nokkaansa ja lentäneen takaisin kuolevaisten maailmaan.


Lopulta hahmoni onnistui selvittää itsensä takaisin seikkailuun nuoltuaan tarpeeksi haavojaan ja löydettyään viisautta maailman myyteistä. Näin tuli aika mennä vihdoin sukulaisten tilalle.


***


Sukulaisten maatilalle tilanne oli vielä pahempi kuin hahmoni oli kuvitellut. Ja jälleen hahmoni ajautui epäonnistumisten ja vetoihin tulevien haittojen kierteeseen (kun en edelleenkään muistanut sitä aloitteen parantamismahdollisuutta). Päättelin korteista, että itse paholaisdemonit olivat riivanneet sukulaisparat. Puolet oli kuollut ja puolet tulleet kokemuksistaan hulluiksi. Kokeilin onneani ja hahmoni yritti epäonnen kierteessä saada aikaiseksi onnistumista. Mutta turhaan.


Näin jouduin hylkäämään osatehtävän ja ottamaan tilalle uuden. Edellisen yrityksen epäonnistumisesta johtuvan komplikaation taisin valita tällä kertaa sopivasti, kun sain tappiokierteen sijasta tarinallisesti kiinnostavan esteen. Tällä kertaa päättelin korttien pohjalta, kuinka hahmoni tilalta vetäydyttään törmäsi kapinallisiin ja näitä autettuaan sai heiltä apua.


Ja sitten olikin dramaattisen loppuvedon aika. Ei mennyt hyvin sekään, mutta päätin, että olkoon hahmollani yksi sankaripiste. Tein sen oikeuttaman uusintavedon – ja nyt hahmolleni tuli vedetyksi korteista parhain.


Näin tarina päättyi sekä pelimaailmaan että sopivasti kortissa olleen inspiraation mukaisesti “Minä taistelin, me voitimme” -hengessä. Epäilemättä nämä loppukäänteen voivat myös olla pelikerran aluksi määrittelemäni pääjuonen alku. Kenties joku kapinallissankari saattaa johdatella hahmoni sankaruuteen ja maineeseen!


***


Radiance, vaikka oli sinänsä toimiva siinä, mitä se yrittää tehdä, oli makuuni turhan rouskeinen. Eikä sillä, kyllä se piti kovasti otteessaan ja jos en ollut niin hahmooni tai tarinaan uppoutunut, niin ainakin peliin olin! Erityisesti eräänlainen erillisten sääntöjen ja Radiancen tulkintataulukon rinnakkaisuus tekivät pelistä raskaan. Tuossa tulostaulukossa oli vielä aloitteen vuoksi useita erilaisia vaihtoehtoja ja useat niistä ohjasivat valitsemaan komplikaatioita, lisäämään vaikeutta tai valitsemaan uuden osatehtävän. Jotain tästä olisi syytä virtaviivaistaa.


Sen sijaan ainakin kaikki ne kortit, jotka minulle tulivat, tuntuivat inspiroivilta. Lisäksi se, kuinka Radiance täydentää story- ja path-kortteja yksityiskohta-korteilla, toimii myös hyvin. Samalla tämä luonnollisesti lisää samojen korttien uudelleen pelattavuutta huomattavasti, kun sama peruskortti saa täysin uuden tulkinnan yksityiskohta-kortin kautta.


Seuraavalla kerralla aion kokeilla tarinamoottorina kevyempää Querentia. Siitä on ollut minulla hyviä kokemuksia yhteistoiminnallisessa pelaamisessa. Se tarjoaa mukavaa runkoa ja inspiraatiota tarinaan, mutta jättää myös tilaa muulle pelaamiselle selvästi Radiancea enemmän.


Päädyin pelaamaan varsinkin Radiancen tuhtiuden vuoksi niin, että aluksi tavallaan pelailin sen eri vaiheet läpi liiemmin syventymättä tarinaan. Mietin vain jonkinlaisia alustavia ideoita eri käänteisiin ja vasta, kun olin lopettanut varsinaisen pelin, tein siitä yhtenäisemmän kirjallisen tarinan. Uskon tämän olleen ainakin tähän kokeiluun hyvä valinta. Kaikkineensa peliin meni reilut kolme tuntia.


Kokonaisuus oli oikein kiva kokemus. Uskon vastaavan saavan jatkoa myöhemminkin.


Onneksi kokeilin.


***


ROPE-LAKUN PROJEKTIT

Kuka on Rope-Laku?


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

49: Rope-Lakun MajataloCon 2025

75: Nostoni Ropeconiin 2026

48: Rope-Lakun Puuhaicon 2025