5: Glorantha: Mythologyt

 “Alussa oli Hiljaisuus. Se piti sisällään kaiken, oli yhä Ykseys - ihme, josta kosmos myöhemmin syntyi. Sillä ei ollut alkua eikä loppua. Se oli kaiken Kohtu, Elämänmuna, Ihmeenlähde. Siitä sai alkunsa Glorantha.”

- Heortling Mythology (s. 15; vapaasti suomennettuna)

Käsittelimme roolipeliorientoituneen lukupiirimme ensimmäisessä tapaamisessa tammikuussa 2024 Cults of RuneQuestin Mythology-kirjaa (tästä eteenpäin: Mythology). Ruodin tässä kyseisen kirjan ohella myös toista Gloranthan myytteihin keskittyvään kirjaa, The Book of Heortling Mythologya (tästä eteenpäin: Heortling Mythology).

Kilahdin Gloranthasta syksyllä 2022 ja uppoudin sitä kautta syvällisemmin roolipelien kiehtovaan maailmaan. Gloranthassa minua kiinnostaa ennen kaikkea sen myyttinen puoli. Se, kuinka myyteillä yritetään selittää maailman yksilöä suurempia voimia, sekä se, kuinka tämä yhdistetään klassiseen sankaruuteen. Tätä taustaa vasten pidän nyt käsillä olevia kirjoja minulle tärkeimpinä Glorantha-kirjoina (toistaiseksi ainakin, se on).

Cults of RuneQuest: Mythology

Mythology on kokonaisuutena oikein hyvä tiivistelmä Gloranthan myyttisestä maailmanselityksestä ja sen useista keskeisistä myyteistä. Kirja toiminee oivana teoksena heille, jotka haluavat ensimmäistä kertaa aiheeseen tutustua. Otsikkonsa RuneQuest-viittauksesta huolimatta tämä kirja ei sitoudu sääntöihin juuri lainkaan (jonkinlaisena poikkeuksena jokseenkin tarpeeton “Universal Cult Format”-luku, s. 131-).

Erityisen mainioita yksityiskohtia kirjassa ovat sen useat kuvalliset esitykset: vuosipyörä (s. 8), kuva Gloranthan myyttisestä kosmoksesta (s. 12), aikaa edeltävän myyttisen historian eri vaiheiden kartat (s. 82-) sekä jumalperheiden sukupuut (s. 116-).

Näistä vuosipyörää voi käyttää peleissäkin kuvastamaan ajankulkua ja näin Gloranthan kiehtovat riimut tulevat osaksi pelin arkea. Kosmoksen kuvan kautta oivalsin sen, kuinka gloranthalaisille ei ole samalla tavalla merkittävää eri paikkojen tarkat sijainnit kartalla tai niiden väliset kilometrietäisyydet. Ei, vaan he kokevat elävänsä keskellä myyttista todellisuutta, jossa jumalat ja henget vaikuttavat paljon läheisemmin ja oleellisemmin elämään kuin useamman päivämatkan päässä oleva kaupunki.

Myyttisen historian kartat ovat hienompia kuin Glorantha-järkäle-Guidessa ja ne tarjoavat mahdollisuuden tuoda yksityiskohtia hahmojen tekemille sankarimatkoille. Gloranthassahan ei ollut aikaa ennen sen alkua ja näin myyttisen ajan tapahtumat ovat kaikki päällekkäisiä ja eriaikaisia - ne eivät noudata kronologiaa. Myös jumalperheiden sukupuut toimivat inspiraation lähteenä jo sellaisena. Laadin esimerkiksi nopeasti erääseen testipeliin tarinakehikon Valontuojien sukupuusta (s. 116) ottamalla sieltä pari jumaluutta kuvastamaan tuon kertapelin teemoina olevia voimia.

Tekstissä - kuten Gloranthan myyttejä käsittelevissä teoksissa yleensäkin - on siistejä yksityiskohtia niin paljon, ettei niitä kaikkia ole järkevää ryhtyä toistamaan tässä kirjoituksessa. Mutta esimerkiksi maa-alueiden koostuminen maan jumalattarista (s. 21-) ohjaa tarkastelemaan maata huomattavan paljon muunakin kuin pelkkänä maa-aineksena. Seitsemän helvetin myytti (s. 31) tarjoaa suoraa rakennetta mahdolliselle Alamaailmaan suuntautuneelle sankarimatkalle. Muun muassa pyhän ajan tyypillisten tapahtumien kuvaus (s. 51) on suoraan peleissä hyödynnettävissä.

Yksittäinen pysäyttävin virke tällä lukukerralla oli tämä (vapaasti suomennettuna): “Kuolema oli luonnollinen seuraus maailman kaksijakoisesta syntymisestä, kun Kosmos erkaantui Kaaoksesta.” (s. 38) Kuvastaa hyvin sitä, kuinka Gloranthassa on kaikessa kyse erilaisen voimien välisistä suhteista, sekä sitä, kuinka Gloranthassa ei ole selvää jakoa hyvyyteen ja pahuuteen - syntyihän koko maailma kaaoksesta, siis voimasta, joka on heortilaisten selkeä “pääpahis”!

Kirjaa lukiessani ymmärsin myös sen, kuinka Gloranthaa ei ole pelipöydän tarpeisiin välttämätä järkevää edes yrittää omaksua kokonaan, kaikkine yksityiskohtineen. Se olisi mahdoton tehtävä. Pelaamiseen riittää se, että Gloranthasta omaksuu kokonaisuuden, sen hengen - ja rakentaa tämän päälle sen kuuluisan (Your Glorantha Will Vary!) oma Gloranthansa, eli soveltaa rohkeasti yksityiskohdissa.

Tämä koskee myös mm. yksittäisiä jumalia. Niistäkin riittää pitkälti se, kun hahmottaa sen, mitä kukin jumala edustaa ja millaisia ovat jumalten väliset suhteet. Eikä se tietenkään haittaa, jos muistaa yksittäisten jumalten “kaanoniin” kirjattua tekoja ja muita myyttejä. Mutta pelissä oleellisempaa on luoda omaa ja uutta kuin suhtautua puritaanisesti hienoihin (todellakin hienoihin!) kirjoihin painettuun. Nämä ajatukset ovat osittain selkiytyneet minulle samalla, kun olen viehättynyt yhteistoiminnallisesta roolipelaamisesta.

Kokonaisuutena Mythology on upea kirja, joka käsittelee aihettaan kenties selkeimmin kuin aiemmat kirjat ovat onnistuneet sen tekemään. Esimerkiksi Gloranthan historian eri aikakaudet on jaoteltu tässä kirjassa selkeästi, myös aikaa edeltävästä maailmasta. Sekin, että tämä kirja isolta osin toistaa jo aiemmin kirjoitettua, ei häirinnyt minua lainkaan. Ensinnäkään en ole lukenut vielä läheskään kaikkea olemassa olevaa ja toisekseen Gloranthassa on niin paljon sisältöä, että toisto on pelkästään avuksi.

The Book of Heortling Mythology

Edellä olevien positiivisten tunnelmien päälle täytyy kuitenkin todeta se, että kun palasin tämän uuden Mythologyn jälkeen lukemaan Heortling Mythologya, koin palanneeni johonkin Mythologya väkevämpään ja kiehtovampaan. Sama ero näkyy selvästi myös silloin, kun vertaa uuden Cults-sarjan The Prosopaedian ja Heortling Mythologyn Part Two: Short Talesien (s. 144-) jumalkuvauksia. Edelliseen on pyritty tiivistämään sitä, mitä yksittäiset jumalat ovat, ja jälkimmäisessä heidän merkitystään on avattu lyhyiden tarinoiden kautta.

Ainakin omalla kohdallani Gloranthan kiehtovuus ei tule täysimääräisenä esiin silloin, jos tekstistä pyritään tekemään korostuneen selkeää ja rationaalista. Minuun vetoaa Gloranthassa nimenomaisesti sen monitulkinnaisuus ja tietynlainen antropologisuus.

Tuntuu miltei hullulta, että on olemassa jokin Heortling Mythologyn kaltainen teos. Se koostuu pelkästään yksittäisistä katkelmista erinäisiä myyttejä ja jumalten edesottamuksia ilman oikein minkäänlaista aukikirjoitettua punaista lankaa tai ilman (rationaalisia) selityksiä. Ja tämä siis kaikki koskien täysin keksittyä (joskin paljon oikean maailman myyteistä suoriakin vaikutteita saanutta) fantasiamaailmaa koskien.

Mutta samalla tämä “se ja se jumala teki sitä ja tätä” -tykitys edustaa mielestäni siistiä klassista jumaltarustoa, jossa jumalat vuoroin sekoilevat ja vuoroin siivoavat sotkujaan - ja näin heitä pidetään sankareina. Ynnä se oleellinen piirre Gloranthasta, että jumalat eivät ole pelkästään sankareita ja persoonia, vaan he edustavat samalla myös Gloranthan ikiaikaisia voimia - joita riimuin hahmotetaan - ja ovat tässäkin mielessä tavallisten ihmisten kaltaisia.

Esimerkiksi alla oleva tekstinpätkä (todella vapaasti suomennettuna) on mielestäni kiehtova. Ja koska Gloranthassa myytit toistavat itseään (samalla olemalla joka kerta hieman erilaisia), niin esimerkiksi tätä katkelmaa voi käyttää mallina sille, kuinka heortilaiset eli myrskynjumala Orlanthin palvojat, sankarikuningas Heortin jälkeläiset tervehtivät vieraitaan.

Tavallaan pointtina tässä on se, että gloranthalaiset saattavat kysellä tutuiltaankin niin typeriltä vaikuttavia kysymyksiä kuten tuletko ystävänä vai vihollisena, mutta tätä ei tehdäkään tuon asian selvittämiseksi, vaan siinä määritellään vierailijan ja isännän välinen suhde, sidotaan vierailu kunniakäsityksiin sekä yritetään saada vierailulle jumalten ja ikiaikaisten voimien siunaus. Gloranthassa myytit ja taikuus ovat arkisesti totta, ja ihmisten väliset suhteet koostuvat palvelusten ja vastapalveljusten verkostoista. Cults of RuneQuestin Mythology ei pääse tämänkaltaisten syvällisten ja elämänmukaisten esimerkkien tasolle.

“Ensimmäinen vieraanvaraisuus

Ensimmäinen vieras oli Syvän maan Vestkarthan [tulivuorten jumala]. Kun hän lähestyi Umathin [Alkumyrskyn, Orlanthin isän] leiriä, hänet pysäytettiin.

“Pysähdy, muukalainen! Kuka saapuu tänne, jonne ei ole pääsyä kenelläkään? Saavutko ystävänä vai vihollisena?”

“Tervehdys, vartija. Saavun ystävänä.”

“Tervehdys siis, muukalainen. Puhuttelet tämän paikan kuningasta. Olen Umath, jumalten Mestari, Ulvovan Tyhjyyden alistaja ja Oikeudenmukaisuuden vapauttaja. Kerro minulle nimesi, jos kerran olet ystävä.”

“Olen Syvän maan Vestkarthan, Gan poika, joka on vannonut seisovan rinnallasi niin sodassa kuin rauhassa.”

“Olet tervetullut tänne, Syvän maan Vestkarthan, Gan poika. Tarjoan sinulle vieraanvaraisuuttani, täällä kotonani, ja lupaan vierailunne ajan sinulle ja seurueellesi suojelustani. Tarjoan raikasta vettä, jolla voit huuhtoa janosi.”

“Vastaanotan tämän kiitollisuudella. Emme ole tulleet tänne ryöstämään, emmekä käyttämään aseitamme teitä vastaan. Ylistän vieraanvaraisuuttasi.”

“Täten olet tervetullut, vieraani. Tarjoan sinulle enemmän: pehmeän ja lämpimän paikan nukkua vierailusi ajaksi. Tätä tarjoamme vain ystävillemme, ja heille, joista toivomme ystäviämme.”

“Otan tämänkin vastaan kiitollisuudella. Tulen puhumaan ylistystä vieraanvaraisuudestasi.”

“Täten olet tervetullut, vieraani. Tarjoan sinulle enemmän: makoisaa ruokaa, jolla täyttää vatsasi. Tätä tarjoamme vain sukulaisimme, ja heille, jotka ovat sukumme veroisia.”

“Otan myös tämän vastaan kiitollisuudella. Tulen aina puhumaan ylistystä vieraanvaraisuudestasi.”

“Täten olet tervetullut, vieraani. Tarjoan sinulle enemmän: suolaa, kunniasi sinetiksi. Tätä tarjoamme vain heille, jotka ovat suuria, tai osoittavat lupausta suuruuteen.”

“Vastaan tähänkin kiitollisuudella. Tulen aina puhumaan vieraanvaraisuudestasi suurilla sanoilla.”

“Täten olet tervetullut, vieraani. Tarjoan sinulle enemmän: palveluksia - joita tarjoamme vain heille, jotka istuvat rinnallani, osana perhettäni.”

“Otan tämän vastaan suurella kiitollisuudella. Tulen aina puhumaan vieraanvaraisuudestasi kuin se olisi peräisin isältäni.”

Ja niin Umath vastaanotti ensimmäisen vieraan leiriinsä ja samalla tavalla mekin tervehdimme vieraita heidän saapuessa koteihimme ja pyhille paikoillemme.

- Heortling Mythology, s. 31

Pieni varoituksen sana kuitenkin Heortling Mythologystä: ainakin minulla oli välillä vaikeuksia keskittyä sillisalaattitekstiin - etenkin, jos oma fiilis ei ollut siihen sopiva tai kyseinen tekstinpätkä ei imaissut heti mukaansa. Kirjaa kannattaakin lukea hitaasti ja mutustellen. Jopa muistiinpanoja tehden.