Tekstit

48: Rope-Lakun Puuhaicon 2025

  Osallistuin viikonloppuna ensimmäisen kerran järjestettyyn Puuhaiconiin, eräänlaisen Alfaconin sisarustapahtumaan. Suomen roolipeliseura (SRS) järjestää molemmat ja kumpikin pidetään Otavan opistolla Mikkelissä. Alfacon keskittyy keskusteluun ja Puuhaicon tekemiseen. Puuhaicon ideoitiin käsittääkseni viime vuoden Alfaconissa ja se on samalla myös SRS:n discordissa pidettävien puuhailtojen - tästä vitsikäs nimi - eräänlainen jatke. Viihdyin tapahtumassa hyvin ja pidin siitä suuresti. Minulle on näemmä tärkeitä tällaiset aikuisten leirikoulut itseäni innostavan aiheen tiimoilta. Tärkeintä on päästä hengailemaan samanhenkisten ihmisten kanssa. Olikin kiva tutustua lisää useaan jo Alfaconista tuttuun henkilöön sekä muutamiin uusinkin. Tällä kertaa tuntui edellistä kertaa luontevammalta mennä juttelemaan ihmisille. Puuhaiconissa oli vahva suositus sille, että kukin työstää siellä omia roolipeliprojektejaan ja välissä moikkaillaan muiden kanssa. Minulle oleellinen osa reissua oli myös...

47: Rope-Lakun RopeCon 2025

  Vuoden päätapahtuma, RopeCon, on takana ja kylläpä vaan oli taas mukavata. Kiitos kanssaolijoille ja järjestäjille - tämä on todella upea juttu! Omalta osaltani coni oli kivan tasapainoinen: pidin kaksi peliä, osallistuin kahteen peliin ja tapasin paljon ihmisiä. Oikein itselleni sopiva ja antoisa kokonaisuus! En viitsi edes uhrata liiemmin ajatuksia sen pohtimiseen, mitä kaikkea muuta olisin voinut kokea, jos olisin voinut jakautui esimerkiksi kolmeen osaan. *** Perjantain aloitin myyntialueilla pyörimisellä ja tuliaisten ostamisella (puolisollani oli syntymäpäivä lauantaina). Pari peliä ostin itselleni (hinnoilla kaksi, neljä ja kaksikymmentä euroa). Sitten olikin jo oman Microscope -pelin vuoro ja se toimi juuri niin kuin uskalsin toivoa: pöytään oli tullut sopivat tyypit ja peli toimi - myös muokkausten osalta. Toivoakseni peli tuotti myös pelaajille mallia siitä, kuinka pelimaailmaa voi luoda yhdessä. Tulimme synnyttäneeksi tällä kertaa pseudofantastiseen, muinaisen Egyptin ...

46: "Mikä on roolipelitaustasi?"

  RopeConin peleissä ja muissa avoimissa peleissä on luontevaa kysyä kokoontumisen aluksi siitä, millainen on itse kunkin roolipelitausta. Oma tiivistykseni on tällä hetkellä tämä: “Kun aloitin, Neuvostoliitto oli olemassa. Välissä oli kymmenen vuoden tauko ja olen syntynyt roolipelaajana kahdesti uudestaan. Nykyisellään huomaan pitäväni useista tämän moninaisen alakulttuurin marginaaleista.” Tärkemmin voit lukea täältä . Päivitetty 27.-28.7.2025: Lisätty ja hiottu mainintaa marginaalissa elämisestä.

45: Nostoni RopeConiin 2025

  Tähän kirjoitukseen olen kerännyt omat nostoni vuoden 2025 RopeConin ohjelmasta. Keskityn roolipeleihin ja puheohjelmiin, koska olen niistä ensisijaisesti kiinnostunut. Haluan pelata suomeksi, joten englanninkielisiä pelejä tai pelejä, jotka saattavat olla englanniksi, en tässä huomioi. Sama koskee online-pelejä. Ohjelmaa on niin paljon, että varmasti jotain kiinnostavaa on mennyt minulta myös ohi. Lisäksi ohjelmassa näyttää olevan paljon sellaista, jonka olisin saattanut toisella hetkellä lisännyt listaani. Kovin vähän vaan ehtii rajallisessa ajassa tekemään ja ohjelmaoppaan selaaminen kertarysäyksellä kävi työstä. Minua harmittaa se, ettei akateemisen seminaarin ohjelmaa käsitykseni mukaan tarjota etukäteen julkisuuteen. Potentiaalisesti olen tapahtumasta kuitenkin hyvin kiinnostunut, mutta koska on myös tarvetta säästää energiaa varsinaiseen coniin, niin sika säkissä -diili ei mielestäni ole toimiva. Harmi myös, kun Mika Metsätähti ei vedä Twist and Turnia eikä tarjolla ole Va...